Toimitusjohtajan katsaus

Asiakkaiden ja ympäristön hyväksi

Kulunut vuosi 2015 oli ensimmäinen vuosi Lakeuden Etapin biokaasulaitoksella ilman biologisen prosessin suurempia häiriöitä. Biohajoavien jätteiden käsittelyn tuloksena syntyvä kierrätysravinnetuote, Ranu, on myös löytänyt paikkansa ravinnemarkkinoilla, ja sen kysyntä ylitti tarjonnan. Puutarhajätteistä valmistettava kierrätystuote kasvukerrokseen lanseerattiin markkinoille tuotenimellä Harava.

Yleisessä toimintaympäristössä tapahtuneet positiiviset muutokset, kuljetusten logistiikan tehokkuuden kasvu, öljyn hinnan lasku ja matalana pysynyt korkokanta mahdollistivat kuluttaja-asiakkaiden kuljetushintojen 10 prosentin alennuksen toukokuussa.

Vuoden 2016 alussa pakkausasetuksen mukaisesti kuluttajapakkausten jätehuoltovastuu siirtyi tuottajille. Etapilla tämä tarkoitti käytännössä noin seitsemänkymmenen ekopisteen operoinnin siirtymistä Suomen Pakkauskierrätys RINKI Oy:n vastuulle. Etappi vuokrasi ekopisteiden kalustoa Ringille. Aikaisemmin alueella oli noin 200 ekopistettä kattava verkosto. Lajittelumahdollisuuksien turvaamiseksi ja jätteen laadun säilyttämiseksi Etappi päätti täydentää tuottajien verkostoa.

Laskunmäen tavanomaisen jätteen loppusijoitusalueelle rakennettiin noin hehtaarin kokoinen koerakenne innovatiivista peittorakennetta. Rakenteella haetaan kevyempää ja kustannustehokkaampaa loppusijoitusalueen operointia. Koerakenteen mukaisella rakenteella voidaan peittää osittain vielä käytössä olevaa loppusijoitusaluetta. Peitto vähentää jätetäyttöön kohdistuvaa satamista, sulamisvesikuormitusta ja helpottaa kaasujen hallintaa. Rakenteen suunnittelusta teki väitöstutkimuksen TkT Hannu Aurinko.

Jätteiden hyötykäyttö energiana koki logistisia haasteita Westenergyn kattilankorjausseisakin venyttyä suunniteltua pidemmäksi. Seisakki aiheutti jätteen varastointia, jonka purkaminen kesti vuoden loppuun saakka.

Jätteenpolton pohjatuhkan käsittelyä ja kehitystyötä jatkettiin yhdessä Suomen Erityisjätteen kanssa. Pohjatuhkan mineraaliosaa hyötykäytetiin vuoden aikana VT19 -hankeen kevyenliikenteen väylässä ja betoniseinäkkeiden koevalmistuksessa. Käsittelyprosessia on saatu kehitettyä voimakkaasti, ja haitta-ainesten pitoisuudet mineraalijakeessa lähentelevät MARA-asetuksen raja-arvoja. Mineraalijakeen hyötykäyttömahdollisuudet tulevaisuudessa näyttävät lupaavilta.

Kuluneen vuoden aikana käytiin läpi kaikki Etapin toimintaprosessit vastaamaan muuttunutta toimintaympäristöä. Prosessikartoituksen perusteella resursseja kohdistettiin uudelleen vastaamaan asiakkaiden ja toimintojen tarpeita. Uusi organisaatio astui voimaan lokakuun alussa.

Uusi ympäristölupa saatiin huhtikuussa 2013 ja siitä jätetiin valitus Vaasan hallinto-oikeuteen. Valituksen ratkaisu tuli Vaasan hallinto-oikeudesta maaliskuussa 2015. Päätöksestä valitettiin edelleen Korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Valitus kohdistui biokaasulaitoksen varakäsittelyjärjestelmiä koskevaan päätökseen.

Yhtiön liikevaihto oli tilikaudella 23,4 miljoonaa euroa (24,0 milj. euroa vuonna 2014), jossa laskua oli 2,7 prosenttia. Tulos ennen veroja ja tilinpäätössiirtoja oli 1 607 991,45 euroa (1 406 644,66 euroa). Tilikauden tulos on 1 775 177,05 euroa (1 140 232,14 euroa).

Liikevaihdon lasku johtui lähinnä jätteenkuljetushintojen 1.5. voimaan tulleesta 10 prosentin hinnanlaskusta sekä joidenkin hyödynnettävien jätteiden edellisvuotta pienemmästä käsittelymäärästä. Kannattavuuden taso on saatu pysymään edelleen hyvällä tasolla. 

Yhtiön toimintaympäristössä tulee tulevan vuoden aikana tapahtumaan muutoksia ainakin uuden hankintalain valmistuttua. Hankintalaista ollaan tekemässä EU- direktiiviä tiukempaa kansallista lainsäädäntöä. Hankintalain ja jätelain kaavailluilla vastuumuutoksilla voi olla yhteisvaikutukseltaan Etapin toimintaan suuriakin vaikutuksia. Toimintaympäristön muutoksissakin Etappi on aktiivisesti mukana kehittämässä jätehuoltoa asiakkaiden ja ympäristön hyväksi.


Pekka Kontio, toimitusjohtaja

kontio.jpg

Asiakashintoja alennettiin ja organisaation palveluvalmiuksia lisättiin.