Hallituksen toimintakertomus

HALLITUKSEN TOIMINTAKERTOMUS

Tilikausi 01.01.–31.12.2018

Lakeuden Etappi Oy on merkitty kaupparekisteriin 03.07.1997 nimellä Lakeuden Jätekeskus Oy. Nimi muutettiin Lakeuden Etappi Oy:ksi 01.09.2004. Samalla yhtiön kotipaikka muuttui Ilmajoelle. Yhtiön Ytunnus on 1087873-0. Yhtiön omistaa nykyisin kahdeksan kuntaa; Alavus, Ilmajoki, Kihniö, Kuortane, Kurikka, Lapua, Seinäjoki ja Ähtäri.

Lakeuden Etappi Oy:n tehtäviin kuuluu jätehuollon kehittäminen ja jäteneuvonta, ns. kunnan järjestämä jätteenkuljetus, vastaanotettavan jätteen käsittely ja loppusijoitus, vaarallisten jätteiden ja eräiden hyötyjätteiden vastaanotto ja toimitus jatkokäsittelyyn. Yhtiön ensisijaisena toiminta-alueena ovat  omistajakunnat.

Yhtiöllä on Ilmajoella jätteenkäsittelykeskus, jossa sijaitsee mm. jätteiden vastaanotto, käsittelyyn liittyvät laitokset, loppusijoitukseen ja tuhkan käsittelyyn liittyvät kentät sekä hallintorakennus. Yhtiöllä on omistukset tytäryhtiö Botnia Energia Oy:ssä (75%), sekä osakkuusyhtiöt Westenergy Oy:ssä (34,6%) ja Encore Pohjanmaa Oy:ssä (49 %).

Osakaskuntiin on rakennettu jäteasemat, jotka ovat miehitettyjä, ja joissa vastaanotetaan veloituksetta asukkaiden hyöty- ja vaaralliset jätteet. Jäteasemia on yhteensä 11 kpl. Lisäksi kunnissa sijaitsee ns. ekopisteitä, jotka ovat miehittämättömiä ja joihin voi tuoda paperia, metallia ja lasia. Ekopisteitä on toimialueella 147 kpl. Kesäasukkaiden tarpeisiin on rakennettu aluekeräyspisteitä, joihin voi tuoda poltettavaa jätettä. Jäteasemien ja ekopisteiden kustannukset katetaan ekomaksulla, joka on asuntokohtainen kiinteä maksu ja peritään jätelaskun yhteydessä.

Tytäryhtiö Botnia Energialla ei ole kuluvana vuotena ollut aktiivista toimintaa. Osakkuusyhtiö Westenergy Oy käyttää ja ylläpitää jätteenpolttolaitosta  Mustasaaressa. Westenergy Oy on hyödyntänyt myös Etapin  kierrätyskelvottomat jätteet energiaksi. Encore Pohjanmaa Oy puolestaan palvelee Seinäjoki-Vaasa-Kokkola alueella yritysten jätehuoltotarpeissa.

Osakaskuntien alueella toimii jätelautakunta, jonka isäntäkuntana toimii Ilmajoki. Lautakunta vastaa jätehuollon viranomaistoiminnasta. Jätelautakunnan  palveluksessa on kaksi henkilöä. Jätelautakunnan kustannukset katetaan jätemaksuilla.

Liikevaihto, tulos sekä yhtiön tilan ja tuloksen arvioimisessa huomioitavat asiat

Yhtiön liikevaihto oli tilikaudella 22,1 miljoonaa euroa (v. 2017 21,9 miljoonaa euroa), jossa nousua 0,9 %. Tulos ennen veroja ja tilinpäätössiirtoja oli 3 253 598,96 euroa (2 024 567,07 euroa). Tilikauden tulos on 3 091 432,30 euroa (2 032 542,22 euroa). Konsernituloslaskelmassa liiketulokseen sisältyy noin -0,6 miljoonan euron osuus osakkuusyhtiöiden tuloksesta.

Kannattavuuden taso on saatu pysymään edelleen hyvällä tasolla, mm. palvelu- ja käsittelyprosesseja kehittämällä. Merkittävä erä liiketoiminnan muissa  tuotoissa ja kuluissa johtuu siitä, että viiden eri jäteyhtiön Westenergy Oy:lle toimitettavien jätteiden kuljetukset on organisoitu hoidettavaksi Etapin toimesta ja läpilaskutus kuljetuksista on mukana Etapin kirjanpidossa.

Kokonaisjätevirta yhtiöön oli 144 289 tonnia vuonna 2018 (146 519 tonnia  vuonna 2017). Yhtiön jätteiden hyödyntämisaste oli 98,0 % ja kierrätysaste 67,8 % vuonna 2018. Jätevoimalasta Etapille jatkojalostukseen tulevaa pohjatuhkaa
tuotiin yhteensä 31 895 tonnia.

Westenergy Oy:n jätevoimalainvestoinnin kaupallinen käyttö aloitettiin vuoden 2013 alussa. Yhtiön omistavat Lakeuden Etappi Oy:n lisäksi Stormossen Oy, Vestia Oy, Botniarosk Oy ja Millespakka Oy.

Investoinnit

Vuoden 2018 aikana investointeja tehtiin maltillisesti 586 560 eurolla. Merkittävimpiä investointeja olivat jätekeskuksen vesienhallinnan automatisointi 79 877 euroa, jätekeskuksen päärakennuksen vesikatto- ja eristystyöt 166 651 euroa, vaaka-varasto ohjelmiston kehitys 34 888 euroa ja jätteiden  keräysvälineisiin 30 420 euroa.

Liiketoiminnassa tapahtuneet olennaiset muutokset

Vuoden 2018 aikana hinnoittelua muutettiin. Erilliskerätyn biojätteen astiahintaa laskettiin 5 %. Lisäksi suurten, yli 660 litran nosturilla tyhjennettävien  hyödynnettävien jätteiden astioiden tyhjennyshintaa alennettiin. ”Energiajae” -tuote poistettiin kokonaan vastaanotettavista jätteistä, sillä se koostui  pääasiassa kierrätyskelpoisista jätejakeista.  Energiajakeen tuotenimike korvataan kierrätettävien jätteiden nimikkeillä. Kierrätyskelvottomat osat ohjataan
poltettavaan jätteeseen ja sen hinnoittelua tonniperusteisesti alennetiin 10%. Muutos astui voimaan 1.6.2018.

Puhdistamolietteen kuljetusurakoitsija vaihtui 1.12.2018, jolloin urakoitsijana aloitti Velj. Välimäki Oy.

Asumisessa syntyvien lietteiden käsittelysopimus Kihniön kunnan  jätevedenpuhdistamon kanssa astui voimaan lokakuussa.

Asumisessa syntyvien lietteiden säiliöiden tyhjennyksessä käynnistyi uudet urakkakaudet neljällä urakka-alueella: Lapua, Kanta-Seinäjoki ja Nurmo, Seinäjoki Ylistaro ja Kurikka, kaikissa Urakoitsijana Korkonen Oy.

Westenergy Oy:n jätteenpolton pohjakuonaa käsiteltiin 51 906 tn Etapin operoimana yhteistyössä Suomen Erityisjäte Oy:n kanssa. Käsittelymäärässä oli mukana edelliseltä vuodelta siirrettyä kuonamäärää.

Etapin ja Suomen Erityisjätteen pitkä kehityshanke sai palkinnon, kun käsitelty jätteenpolton pohjakuona hyväksyttiin MARA-asetuksen piiriin. Käsitelty pohjakuona tuotteistettiin CE-merkityksi keinokiviaines Scanwas 0/32 nimelle. 2018 Pohjakuonaa hyötykäytettiin maanrakennuksessa 72 569 tonnia.

Biokaasulaitoksen mädätysjäännöksestä termisesti kuivaamalla valmistettavan RANU-maanparannusrakeen haitta-aineet, lääkejäämät ja mikromuovit selvitettiin. Tuotteessa ei ole merkittäviä jäämiä aineista. Lääkejäämistä määritysrajan ylitti ainoastaan ibuprofeeni, jonka pitoisuus oli 0,3 mg/kg. Micro-muoveja oli 21 ppm.

Yhtiön uuden strategian mukaisia toimia käynnistettiin, esimerkiksi Seinäjoki 2020 -hanke, jolla luodaan uusi hyötykäyttöasemamalli, jossa hyödynnetään digitalisaatiota, itsepalvelua ja laajennettuja lajittelumahdollisuuksia. Asemasta luodaan toimintakonsepti, jota voidaan monistaa Etapin muillekin toimialueen asemille.

Olennaiset tapahtumat tilikauden päättymisen jälkeen

Helmikuun 2019 alussa Etappi kilpailutti palveluntarjoajat hoitamaan laskutus-, reskontra- ja perimisprosessiaan. Kilpailutuksen tuloksena saatiin hyvä ja tehokas toimintamalli, joka hyödyntää nykyaikaisen digitalisaation edut. Projektin käyttöönotto aloitetaan huhti-kesäkuun aikana. Muutoksella parannetaan koko laskutusprosessin tehokuutta, nopeutta ja joustavuutta. Muutoksen tuloksena saadaan tehostettua laskujen seurantaa sekä nopeutettua perintää ja kassavirtaa.

IMG_9836_vaal.jpgLakeuden Etappi Oy:n hallitus.

Ylärivi vasemmalta: Heimo Pirttimäki, Mikko Säntti, Jukka Rantanen, Tapio Kallioniemi (varajäsen), Jari Jokinen, Juha-Matti Markkola, talouspäällikkö Virpi Vanhatalo, toimitusjohtaja Pekka Kontio, Ari Perälä (vpj.), Simo Ojaluoma. Alarivi istumassa: Helena Koivusaari, Eija Mäntymäki, Paavo Eloniemi (pj.), Jani Karvonen. Kuvasta puuttuu Timo Myllymäki.

Arvio todennäköisestä tulevasta kehityksestä

Jätelain muutosten voimaantulo keskittää Etapin toimintaa asumisessa syntyviin jätteisiin. Etappi on valmistautunut tähän eikä sillä ole merkittäviä vaikutuksia toimintaan.

Kierrätysvaatimusten kiristyminen tullee alueella lisäämään jätejakeiden erilliskeräyksen määrää. Tulevan vuoden aikana tehdään suunnitelma erilliskeräyksen toteuttamisesta biojätteen, muovin ja mahdollisesti muidenkin
jakeiden osalta.

Yhtiön budjetoitu liikevaihto vuodelle 2019 on 21,6 miljoonaa euroa ja investointibudjetti n. 2,2 miljoonaa euroa. Tilikaudelle ennustetaan voittoa 1,4 miljoonaa euroa.

Selvitys tutkimus- ja kehitystoiminnan laajuudesta

Uutena merkittävänä projektina aloitettiin Seinäjoki-Nurmon jäteaseman muutostöiden suunnittelu. Tämä Seinäjoki 2020 -hanke pyrkii toteuttamaan uudenaikaisen jäteaseman, jossa asiakas saa palvelua laajalla aukioloajalla ja
jopa itsepalveluna.

Biokaasulaitoksella jatkettiin koeajoja hajukaasupäästöjen pienentämiseksi. Lähtevän kaasun otsonointi on osoittautunut toimivaksi. Jäteveden fosforin ja kiintoaineen poistoon kokeiltiin uudentyyppistä sähkösaostinta. Kokeet menivät erittäin hyvin ja tulokset yllättivät positiivisesti. Biokaasun hyödyntämisestä liikennepolttoaineena sekä kaatopaikkakaasun hyödyntämisestä on selvitelty.

Biojätteen esikäsittelyn uudistamista selvitettiin ja se johti investointipäätökseen. Vastaanotto ja esikäsittely uusitaan 2019 aikana. Tämä investointi mahdollistaa myös hyönteisproteiinin tuotannon kokeilun, sillä vastaanottohallista vapautuu lämmintä hallitilaa, jonne koelaitteet voidaan sijoittaa. Etappi on mukana rahoittamassa hanketta, jossa Luke Jokioinen tutkii mustasotilaskärpäsen kasvatuksen eri osatekijöitä, esimerkiksi lämpötilan ja ravinnon vaikutuksia.

Etappi on mukana kierrätysravinteiden laaturavinne (LARA) hankkeessa. Tavoitteena on rakentaa Suomeen laatujärjestelmä kierrätysravinnetuotteille. Etappi on mukana ohjausryhmässä ja myös ensimmäisiä yrityksiä, jossa järjestelmän toimivuus testataan.

Innovatiivisen kenttärakenteen (INNO-hanke) tarkkailua jatkettiin ja se jatkuu vielä vuoden 2019 lokakuuhun asti.

Etapin eRoves hankkeessa selvitetään uusiutuvaa energiaa hyödyntävän, energiaomavaraisen ja kiertotalouden periaatteiden mukaan toimivan teollisuusalueen toteuttamismahdollisuuksia Seinäjoen Roveksen uudelle
teollisuusalueelle. Etapin uusi Seinäjoen jäteasema sijoittuu kyseiselle teollisuusalueelle ja myös jäteaseman energiaratkaisuja ja kytkentärajapintaa koko alueen energiaratkaisuihin selvitetään hankkeen aikana.

Uuden vaakaohjelman kehitysprojekti viiden jäteyhtiön yhteishankintana eteni innovaatiokumppanuuskilpailutukseen. Yhteistyökumppaniksi ja ohjelman toteuttajaksi valittiin Elenium Oy. Ohjelman kehitystyö tehdään vuoden 2019 aikana ja käyttöönotto 2020 alkupuolella.

RAKE-projekti eli Rakennustietorekisterin tietojen päivittäminen Etapin asiakasrekisteriin aloitettiin syyskuussa 2018 yhteistyössä Lakeuden  jätelautakunnan kanssa. Tiedot käydään läpi väestörekisterikeskuksen tietoihin verraten. Projektin tarkoituksena on selvittää sellaisten kiinteistöjen määrä ja sijainti, joiden jätehuoltoa ei ole järjestetty jätehuoltomääräysten mukaisesti.  Tämän projektin myötä Etappi voi varmistua jätehuollon järjestämisestä  tasalaatuisesti ja Lakeuden jätelautakunnalla on mahdollisuus tehokkaampaan kiinteistöjen valvontatyöhön.

Tutkimus- ja kehitystoiminnan välittömät kustannukset vuonna 2018 olivat 272 171 euroa, joka on liikevaihdosta 1,2 %.

Hallituksen esitys voittovarojen käyttämisestä

Yhtiöjärjestyksen 11§:n mukaisesti yhtiö ei jaa osinkoa. Tilikauden voitto 3 091 432,30 euroa siirretään voittovaratilille yhtiön toiminnan kehittämiseksi.

Arvio toiminnan riskeistä ja epävarmuustekijöistä

Jalasjärvi päätti vuonna 2014 liittyä Kurikkaan vuonna 2016 alusta lähtien. Myös Jalasjärvi on ollut Etapin perustajaosakas ja sen omistusosuus Etapista on ollut yhteensä 17,07 % ja liikevaihdon osuus noin 9 %. Jurvan alueen jätehuolto kuuluu Botniarosk Oy:lle. Jätehuollon järjestäminen käsiteltiin Kurikan  hallinnossa vuoden 2016 aikana, mutta valituksista johtuen, päätös ei ole vielä  saanut lainvoimaa.

Öljyn hintaan kohdistuvat muutokset vuoden aikana voivat aiheuttaa paineita kuljetuskustannuksiin. Sopimuksissa tämä on huomioitu ja niiden vaikutusta lieventää indeksimuutosten voimaantulon hajautus.

Merkittävin yhtiön taloudelliseen tilanteeseen liittyvä riski on Westenergy Oy:n laskuttama porttimaksu, jonka suuruus määräytyy laitoksen toiminnan mukaan. Laitoksen toiminnan mahdolliset ongelmat näkyvät kohonneina kustannuksina porttimaksuissa.

Biokaasulaitoksen biologisten prosessien toiminnan varmistaminen on tärkeä osa riskienhallintaa. Biologisten prosessien toipuminen häiriötilanteista on aina kestoltaan pitkäaikaista ja vaikuttaa merkittävästi kustannuksiin.

Tietoa yhtiön johdosta, tilintarkastajista ja organisaatiosta

Yhtiön hallitus valitaan kahdeksi vuodeksi. Varsinaisessa yhtiökokouksessa 27.6.2017 valittiin hallituksen jäseniksi ja heidän henkilökohtaisiksi varajäsenikseen:

etappi_vk2017_jasenet.png

Hallituksen puheenjohtajaksi valittiin Paavo Eloniemi ja varapuheenjohtajaksi Ari Perälä.

Toimitusjohtaja

Yhtiön toimitusjohtajana on toiminut Pekka Kontio.

Tilintarkastajat

Yhtiön tilintarkastajat valitaan vuosittain. Varsinaisessa yhtiökokouksessa 9.5.2018 tilikauden 2018 varsinaiseksi tilintarkastajaksi valittiin edelleen  Tilintarkastusyhteisö PricewaterhouseCoopers Oy.

Henkilöstö

Tilikauden aikana keskimääräinen henkilömäärä on ollut 39 henkilöä (2017; 40 henkilöä.). Tilikauden päättyessä henkilöstön määrä oli 40 (2017; 36).  Henkilöstöstä miehiä on 67 % ja naisia 33 %. Henkilöstön keskimääräinen ikä
on ollut 45,9 vuotta. Henkilöstökulut sivukuluineen olivat 2 310 224 euroa (vuonna 2017; 2 308 437 euroa). Henkilöstön työhyvinvointia on seurattu työtyytyväisyyskyselyillä joka toinen vuosi. Henkilöstön koulutukseen on käytetty
27 504 euroa (vuonna 2017; 54 650 euroa) ja 104 työpäivää (138 työpäivää).

Yhtiön osakkeet

Yhtiön osakepääoma jakaantuu 492 osakkeeseen. Kukin osake oikeuttaa yhteen ääneen yhtiökokouksessa. Osakkeita koskevat yhtiöjärjestyksen lunastuslauseke sekä suostumuslauseke.

Tunnusluvut taloudellisesta asemasta

etappi8.PNG

Lakeuden Etappi Oy:n omistajat 31.12.2018

etappi_vk2017_omistajat.png

Lakeuden Etappi Oy:n hallitus 2018-2019

etappi_vk2017_hallitus_taulukko.png