etappiaviisi_lakanajahti_2-2017.jpg
Jäteneuvoja Oona Salo (vas.) kannustaa kaikkia tutkimaan lakanakaappinsa ja tuomaan jäteasemalle kierrätykseen tarpeettomat ja kulahtaneet lakanansa. Lakanaa puistelemassa myös Minna Kokkonen.

Etappi tutkii ja kehittää

Lakanajahti koululaisille

Koululaisille järjestetään tekstiilikierrätysyhteistyön merkeissä erityinen Lakanajahti, aikaisemman Tuikkujahdin tapaan, jossa koululuokat voivat osallistua kilpailuun lakanoiden keräämisessä ja kierrättämisessä.

Kerätyt lakanat menevät Etapista eteenpäin Lankavalle, joka tuottaa materiaalista kangaskudetta eli matonkuteita kuluttajakäyttöön.

 


 

Telaketju kokoaa toimijoita tekstiilikierrätyksen edistämiseen

Tekstiilijätettä eli lumppuja voitaisiin käyttää raaka-aineena uusien tuotteiden valmistuksessa, niin kuin esimerkiksi metallitölkeistä ja keräyspaperista tehdään jo nykyään. Tästä lähtökohdasta on lähdetty Telaketju-hankkeessa, jolla pyritään edistämään tekstiilien kierrättämistä valtakunnan tasolla.

Päätavoite on saada synnytettyä Suomeen teollista toimintaa, jossa hyödynnettäisiin tekstiilijätettä. Yhtenä tavoitteena on myös edistää tekstiilien korjausta- ja tuunausta.

Hanketta koordinoi Teknologian Tutkimuskeskus VTT ja Lounais-Suomen jätehuolto, rahoittajia ovat Ympäristöministeriö ja Tekes. Hankkeessa on Etapin lisäksi mukana kymmeniä toimijoita, esimerkiksi kunnallisia jäteyhtiöitä ja alan yrityksiä.