etappiaviisi_paakirjoitus_kontio_2-2017.jpg

Jätehuollon historia on
yllättävän lyhyt

SUOMALAISEN TYÖN LIITTO myönsi kesäkuussa Etapille Yhteiskunnallinen yritys -merkin käyttöoikeuden, josta tässä lehdessä kerromme enemmän. Tunnustus on meille todennus toimintamme avoimuudesta ja yhteiskunnallisesta kehitystyöstä toiminta-alueemme parhaaksi. Etappi on pystynyt tehokkaalla toiminnan kehittämisellä kääntämään nykyisissä olosuhteissa alueen jäte- ja kierrätyskustannukset laskuun. Takana on jatkuva tutkimus- ja kehitystyö sekä toimiva laaja yhteistyöverkosto.

JÄTEHUOLLON HISTORIA asuinalueellamme on yllättävän lyhyt. Jätehuoltoa on alettu suunnittelemaan vasta 1970 -luvun puolivälin jälkeen. Vuonna 1975 oli Vanhan Vaasan läänin alueella käytössä 138 kaatopaikkaa, joista suurin osa oli hoitamattomia, valvomattomia ja ympäristölle sekä terveydelle vaarallisia.

Tuolloin on Vaasan läänin seutukaavaliitto todennut jätteiden määrän voimakkaan kasvun ja nimennyt sille viisi syytä. Näitä olivat elintason kohoaminen, kertakäyttöpakkausten yleistyminen ja hyödykkeiden käyttöiän lyhentyminen. Jätteiden kertymiseen liiton mukaan vaikutti myös puulämmityksen väheneminen, jolloin jätteitä ei voitu enää polttaa lämmityksen yhteydessä. Lisäksi asutus alkoi keskittyä kaupunkeihin ja taajamiin, minkä vuoksi tunkioiden ja kompostien käyttö vaikeutui.

Mietinnöstä on kulunut noin neljäkymmentä vuotta ja sinä aikana jätemäärät ovat kymmenkertaistuneet. Tämän päivän teema yhteiskunnassa on kiertotalous. Tarve asian esille nostamiseen on tullut siitä, että elämme ja kulutamme luonnon resursseja enemmän kuin pitkällä aikavälillä on mahdollista.

Elämme ja kulutamme luonnon resursseja enemmän kuin pitkällä aikavälillä on mahdollista.

NYT MEIDÄN pitäisi päästä pois kulutustottumuksista, joissa hyödykkeiden käyttöikä on lyhyt tai uudelleen valmistus mahdotonta. Loppuun käytetty luonnon resurssi pitää vielä käyttää hyödyksi energiana, korvaten sillä neitseellisiä polttoaineita. Meidän pitää lisäksi pystyä hoitamaan kaikki nämä toiminnot vaarantamatta terveyttämme ja rasittamatta turhaan ympäristöämme.

Tämän päivän rasitteet eivät ole syntyneet tietämättömyydestä johtuen. Yleisen elintason nousua on tietoisesti tavoiteltu ja kulutuksen kasvuun on taloutta perustettu jo kauan. Nyt meidän olisi yhteisellä nimittäjällä, kiertotaloudella, palattava tavallaan askelia taaksepäin.

Meidän pitäisi luopua kertakäyttöhyödykkeistä ja hankkia hyödykkeitä, jotka kestävät pitempään, ovat korjattavissa ja uudelleen valmistettavissa. Meidän tulee lajitella ja kerätä käytetyt, jätteeksi muuttuneet hyödykkeet viisaasti, jotta niiden raaka-aineet saadaan talteen. Jätehuolto on se loppuosa kiertotaloutta, jossa hylätyt materiaalit pelastetaan kiertoon.

YHTEISKUNNAN MUUTOS asettaa myös jäteyhtiölle uusia tavoitteita asiakkaiden palvelemiseksi. Tämä edellyttää uusien toimintamallien ja myös tekniikoiden käyttöönottoa. Vastauksena palveluhaasteeseen Etappi lanseeraa tässä lehdessä uuden OmaEtappi.com -verkkopalvelun helpottamaan asiakkaiden asiointia jätehuoltoasioissa.

Kierrätystä viedään eteenpäin erilaisilla hankkeilla ja tuotekehittelyllä. Kerättyjen materiaalien hyödyntäminen oikeiksi kierrätystuotteiksi vaatii hyvää lajittelua, kehittynyttä käsittelyä, yhteistyöverkostoa sekä tutkimustyötä.

Yhdessä me pystymme siihen, kun jokainen hoitaa oman osansa ketjussa.

Pekka Kontio
toimitusjohtaja