Etapin lakanakeräys – tekstiilikierrätyksen paikallinen pilottihanke

IMG_9692.JPG
Etapin järjestämä lakanakeräys tuotti kierrätysraaka-ainetta käsityöharrastajille. Kirsti Karppinen Lankava Oy:stä kiittelee osallistuneiden mukaan lähtöä keräykseen. Taitavat kädet saavat räsykuteesta ihmeitä aikaan.

Lakeuden Etapin ja kauhavalaisen Lankava Oy:n toteuttama yhteishanke on yksi paikallinen sovellus nykyaikaisesta tekstiilikierrätyksestä.

Etappi keräsi käytettyjä lakanoita, jotka Lankava on tuotteistanut Räsykuteeksi eli kierrätysmatonkuteeksi markkinoille.

Etapin osuus oli järjestää lakanoiden keräys, mikä toteutettiin kahdella tavalla: toimialueen kouluille järjestettiin keräyskilpailuna Lakanajahti, johon koululuokat saivat osallistua. Lisäksi jäteasemille järjestettiin lakanakeräys, joka päättyi elokuun lopussa.

Lakanajahdilla ja jäteasemakeräyksellä saatiin lakanatekstiiliä noin 3000 kiloa. Yhteensä sillä kutoisi noin 2,6 kilometriä 80 senttimetrin levyistä räsymattoa.

– On ollut tosi hienoa, että ihmiset ovat innostuneet osallistumaan tähän keräykseen, kiittelee toimitusjohtaja Kirsti Karppinen Lankava Oy:stä. Kerätty materiaali oli hänen mukaansa pääosin hyvälaatuista, mutta joukossa oli myös kierrätyskelvotonta jätteeksi päätynyttä materiaalia.

Karppisen mukaan kierrätysmatonkude kiinnostaa kaikenikäisiä matonkutojia, niin iäkkäämpiä kuin nuoria aikuisiakin. Käsitöiden teko ylipäätään on nykyään suosittua ja trendikästä puuhaa, joten raaka-aineellekin on kysyntää.

Telaketju kokoaa toimijat suunnittelemaan tekstiilin jalostuslaitosta

Suomessa syntyvälle tekstiilijätteelle etsitään kierrätysratkaisuja valtakunnan tasolla laajalla Telaketju -hankkeella, jossa myös Lakeuden Etappi on mukana. Hankeessa huomioidaan jo tuleva EU:n velvoite, jonka mukaan tekstiilijäte tulee kerätä erikseen viimeistään vuonna 2025.

Tavoitteena on luoda Suomeen teollista toimintaa tekstiilikierrätyksestä rakentamalla jalostuslaitos poistotekstiilille. Telaketju-hankkeen päätoimijoita ovat Lounais-Suomen jätehuolto, VTT ja Turun AMK.