Uutisia ja tapahtumia

Etappi kannustaa lajitteluun hinnoittelulla

Biojätteen tyhjennyshintaa ollaan laskemassa kesäkuun alusta.

etappi_aviisi_1-2018__etapp-kannustaa-lajitteluun-hinnoittelulla.jpg

Etapin asiakasystävällinen hinnoittelu jätemaksuissa jatkuu, kun hintoja ollaan taas laskemassa. Tällä kertaa aiotaan laskea biojäteastian tyhjennyshintaa. Etappi on esittänyt Lakeuden jätelautakunnalle biojätteen käsittelyhinnan alentamista kesäkuun alusta lähtien viidellä prosentilla. Tämä tarkoittaisi esimerkiksi 240 litran biojäteastian tyhjennyshinnassa laskua nykyisestä 9,37 eurosta 9,18 euroon per tyhjennyskerta. Hinta sisältää arvonlisäveron.

– Hinnanalennuksen mahdollistaa toiminnan tehostamisella saavutettu säästö jätteen käsittelyketjussa. Nyt haluttiin hinnoittelun painopisteeksi ottaa biojätteen lajitteluun kannustaminen, kertoo toimitusjohtaja Pekka Kontio. Biojätettä pyritään ohjaamaan yhä enemmän kierrätettäväksi, mikä on myös jätelain mukainen tavoite.

Hinnanalennuksen mahdollistaa toiminnan tehostamisella saavutettu säästö jätteen käsittelyketjussa.

Kahtena edellisenä vuotenakin jätemaksuja on alennettu, tuolloin poltettavan jätteen astian tyhjennyshintaa laskemalla. Poltettavan jätteen tyhjennyshinta säilynee nyt viime vuonna alennetulla tasolla, niin että esimerkiksi 240 litran jäteastian tyhjennyksen hinta on arvonlisäveroineen 7,44 euroa per tyhjennyskerta.

Nyt viestinä asiakkaille on, että biojäte kannattaa lajitella jo kustannussyistä. Biojäteastiaa siis kannattaa käyttää ahkerasti niillä kiinteistöillä, joilla biojätteen erilliskeräys on järjestetty. Jätehuolto tulee kokonaisuudessaan halvemmaksi, kun poltettavan jätteen määrä vähenee lajiteltaessa biojäte erikseen.

Myös hyötyjätteiden syväkeräyssäiliön ja yli 660 litran pintakeräyssäiliön tyhjennyshintaa esitetään alennettavaksi nykyisestä 51,47 eurosta 46,33 euroon, sisältäen arvonlisäveron. Tämä koskee biojätteen, lasi-, metalli- ja kartonkipakkausten tyhjennystä. Näin kannustetaan lajitteluun taloyhtiöissä.

Risujen ja haravointijätteiden vastaanotto aiotaan muuttaa maksuttomaksi kaikille, kun tähän mennessä pienyrityksiltä ja kuntien laitoksilta on peritty niistä jäteasemilla maksu.

– Etappi on kuntien omistama voittoa tavoittelematon yhteiskunnallinen yritys, joka ei jaa omistajakunnilleen osinkoa. Säästöt käytetään jätehuollon kehittämiseen ja palvelun parantamiseen, Kontio perustelee hintapolitiikkaa.

Lakeuden jätelautakunta päättää uudesta jätemaksutaksasta huhtikuussa.