etappi_aviisi_1-2018_kesakodin-jatehuolto-kuntoon.png

Kesäkodin jätehuolto kuntoon –
siisti mökkiympäristö kiittää

Helpoin ja halvin tapa jätehuollon järjestämiseksi on jätekimppa naapurien kanssa.

Kesäasuntoa keväällä kuntoon laitettaessa on hyvä huolehtia myös siitä, että jätehuolto on järjestetty kiinteistöllä asianmukaisesti. Jätettä syntyy enemmän tai vähemmän aina siellä missä asutaan, joten lajittelu ja kierrätys tulee hoitaa kunnialla niin kuin muutkin kansalaisvelvollisuudet.

– Mökille kannattaa hankkia jäteastia, joko oma tai naapurin kanssa yhteinen kimppa-astia. Se on helpoin ja halvin tapa jätehuollon järjestämiseksi, kertoo asiakaspalveluvastaava Helena Anttila Lakeuden Etapista.

Jäteastia tyhjennetään kesäkuun alun ja syyskuun lopun välisenä aikana. Oman jäteastian voi ottaa kesämökille, jos kiinteistö on riittävän leveän ja kantavan tien varressa, jotta jäteautolla pääsee perille.

Jäteastian pitää mökilläkin olla jätehuoltomääräysten mukainen, muovinen, pyörällinen ja koneelliseen tyhjennykseen soveltuva.

– Mikäli jätettä mökillä syntyy vain vähän, on hyvä vaihtoehto perustaa jätekimppa lähimmän naapurin kanssa, Anttila neuvoo.

Jätehuolto on kiinteistökohtaista, jolloin jätteiden kuljettaminen mökiltä kodin roskikseen ei riitä mökkikiinteistön jätehuollon järjestämiseksi.

Aluekeräyspisteelle roskapussit

Vapaa-ajan kiinteistöille, joilla ei ole omaa tai kimppajäteastiaa, on järjestetty jätteen vastaanotto aluekeräyspisteille vilkkaimman lomakauden ajaksi. Poltettavan jätteen aluekeräyspisteet asennetaan Etapin toimialueelle toukokuun alussa. Pisteiden sijainnin voi tarkistaa Etapin nettisivuilta.

Aluekeräyspisteiden käytöstä peritään kausimaksu.

Aluekeräyspisteillä kerätään asumisessa syntyvää poltettavaa jätettä, eli roskapussit tiskipöydän alta, joista on lajiteltu erikseen vaaralliset jätteet ja kierrätettävät jätteet.

Isokokoiset jätteet, kuten huonekalut ja kodinkoneet tulee toimittaa jäteasemalle, samoin isot jäte-erät, esimerkiksi rakennusjätteet. 

Etapin toimialueella kodin poltettava jäte hyödynnetään energiana jätevoimalassa. Siksi onkin tärkeää noudattaa lajitteluohjeita ja laittaa keräysastiaan vain sellaista jätettä, mikä soveltuu jätevoimalassa poltettavaksi.

Lajitteluohjeet saat kätevänä tiivistelmänä tässä lehdessä ja löydät ne myös Etapin nettisivuilta. 

Jäteasemaa voi käyttää vaihtoehtoisesti

Kesäasukkaat voivat halutessaan toimittaa roskapussit mökiltä jäteasemalle aluekeräyspistemaksua vastaan, jos aluekeräyspisteitä ei alueella ole tai lähin piste on kauempana kiinteistöltä kuin jäteasema. Tässä tapauksessa kiinteistön haltijan tulee anoa lupaa Lakeuden jätelautakunnalta. 

 


 

Esimerkit hinnoittelusta

Aluekeräyspistemaksu (1.5.–30.9.) 50,48 €

Oman jäteastian tyhjennys 27,60 €

Kimpassa summa jaetaan osakkaiden kesken.Laskettu 140 l jäteastian tyhjennys 4 viikon välein, viiden tyhjennyskerran mukaan.Hinnat sisältävät alv 24 %.
etappi_aviisi_1-2018_vapaa-ajan-kiinteiston-jatehuolto.png

Vapaa-ajan kiinteistön jätehuolto

1 Voit hankkia oman jäteastian, joskiinteistölle pääsee jäteautolla.Ilmoita asiasta jäteyhtiöön.

2 Lajittele jätteet oikein omaan tai kimppajäteastiaan tai aluekeräyspisteelle/ jäteasemalle: asumisessa syntyvä kierrätyskelvoton, poltettavaksi soveltuva jäte, eli roskapussi tiskipöydän alta. 

3 Vie polttokelvottomat jätteet ja suuremmat jäte-erät, kuten huonekalut, remonttijätteet ja kodinkoneet jäte-asemalle. 

4 Vie kierrätettävät jätteet, keräyspaperi, metalli- ja lasipakkaukset ekopisteelle tai jäteasemalle lajitteluohjeiden mukaisesti. 

5 Vie vaaralliset jätteet, kuten energiansäästölamput, paristot, akut, maalit, liuottimet ja öljyt maksutta jäteasemalle. 

6 Jos myyt tai ostat mökin, ilmoita asiasta Etapin asiakaspalveluun, jotta jätelasku lähtee kiinteistön uudelle haltijalle.

7 Jos käytät aluekeräyspistettä, sinun tulee maksaa aluekeräyspistemaksu Etapille.